ALLAS LIVE - Haloo Helsinki! - lisäkeikka

Torstaina 29.8.2024 pääsemme nauttimaan alkusyksyn pimenevässä illassa voimakasta energiaa, syvällisiä tunteita ja koukuttavia melodioita, kun lavalle astuu Haloo Helsinki! Yhtye kuljettaa meidät maailmaan, missä musiikki on enemmän kuin ääniaalloilla leikkimistä – se on elämystä, joka herättää tunteita ja jättää jäljen sydämeen.

Haloo Helsinki! perustettiin vuonna 2006 ja se nousi nopeasti Suomen musiikin eturiviin omaperäisellä poprock-tyylillään. Yhtye on julkaissut uransa aikana seitsemän albumia, joista kaikki ovat myyneet vähintään kultaa, useimmat platinaa. Bändin suurimpia hittejä ovat mm. ”Huuda”, ”Vapaus käteen jää”, ”Beibi”, ”Piilotan mun kyyneleet” ja ”Reiviluola”.  Musiikillisesti yhtye on rohkeasti kokeillut levyillään erilaisia tyylejä.

Yhtyeen voima ei kuitenkaan rajoitu vain äänitteille – Haloo Helsinki! tunnetaan myös energisistä live-esiintymisistään. Heidän konserttinsa ovat täynnä intohimoa, yhteisöllisyyttä ja musiikillista maagisuutta. Yhtye teki myös historiaa esiintymällä kesällä 2021 ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä uusitulla Helsingin Olympiastadionilla 37.000 ihmiselle. Haloo Helsinki! on osoittanut, että poprock voi ola monipuolista ja syvällistä.

Osta keikkalippu

Liput ennakkoon (sis. palvelumaksun)

50,50 €

Liput myy Lippu.fi.

Liput ovelta

52 €

Loppuunmyydyillä keikoilla ei ovilipunmyyntiä.

Ovet aukeavat klo

19:00

Keikka alkaa noin tunnin kuluttua ovien avaamisesta.