Allas Live: Arttu Wiskari

Altaan keikat jatkuvat loppukesän ajan Allas Live -konserttisarjan myötä!

Arttu Wiskari

Parhaillaan viidettä studioalbumiaan työstävän Arttu Wiskarin ja Leavings-Orkesterin single Tässäkö tää oli? on osoittautunut jymymenestykseksi. Arttu teki kappaleella henkilökohtaisen ennätyksen: se on ensimmäinen hänen biiseistään, joka on noussut Spotifyn top 50 -listan ykköseksi! Lisäksi singlen musiikkivideo kohosi suoraan Youtuben Nousussa-listan ykköseksi. Arttu Wiskarin edellinen single Suomen muotoisen pilven alla on ollut jymymenestys: se on ylittänyt Spotifyssa tuplaplatinarajan ja sen lyriikkavideollakin on Youtubessa 7,5 miljoonaa katselukertaa. Kappale oli vuoden 2019 soitetuin radiobiisi Suomessa. Tuoreimmalla, huhtikuussa julkaistulla singlellä Tässäkö tää oli? on mukana legendaarinen Leavings-Orkesteri. Alun perin Arttu Wiskari lauloi tiensä suomalaisten sydämiin vuonna 2011 julkaistulla ja tuplaplatinaa myyneellä esikoisalbumillaan Arttu Wiskari. Suuren yleisön muun muassa ohjelmissa Tähdet, tähdet ja Vain Elämää hurmanneen Artun tunnetuimpia hittejä esimerkiksi Mökkitie, Tuntematon potilas, Sirpa, Kahvimaito ja Meidän biisi.

Liput ennakkoon Tiketistä: 25€
Liput ovelta (mikäli lippuja jäljellä): 28€

Keikkaeväiksi suosittelemme varaamaan virkistävän juoma-ja pikkunaposteltava paketin etukäteen lipunoston yhteydessä (38€).
Altaan herkkukoreja on kahdenlaisia (liha + kala ja vegaaninen) sisältäen erilaista naposteltavaa sekä pullon kuohuvaa.
Herkkukoreja on mahdollista ostaa tapahtumiin vain ennakkona tapahtumakohtaisesti.
Herkkukoreja on rajoitetusti myynnissä 100kpl / tapahtuma.
Oman ennakkoon tilatun korinsa saa Altaalle saapuessaan tapahtuma-alueen sisällä olevalta noutopisteeltä.
Herkkukorien myynti loppuun kyseisen viikon keikoille tiistaisin klo 23.59..
Tuotteista on myös tarjolla gluteeniton - sekä alkoholiton vaihtoehto.

Altaan herkkukori (liha + kala) kahdelle:

Mionetto Prosecco Brut 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää (L)
Vegaanista yrttituorejuustoa(L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja (L,VEG,G)
Savustettuja loheneviä (L,G)
Salamilajitelma (L,G)

Altaan Vegaaninen herkkukori kahdelle:

Sgajo Prosecco Vegan Organic 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää (L)
Vegaanista yrttituorejuustoa (L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja (L,VEG,G)
Vegaanista Chorizoa (L,G),
Yuzu-marinoitua tofua & shisoa (L,G)

Aikataulu: ovet klo 18, konsertti klo 20

Konsertteihin saapuminen ja kotiin matkustaminen sujuu mukavimmin ja turvallisimmin ilman omaa autoa. Konserttisarjan kumppani, kotimainen Whim likkumissovellus, tarjoaa jokaiselle pääsylipun lunastaneelle uudelle Whimin asiakkaalle 5€ matkarahaa, jonka konserttivieras voi käyttää vapaavalintaisesti Whim-sovelluksessa taksimatkaan, julkisen liikenteen lippuihin, kaupunkipyöräakauteen tai Tier-sähköpotkulaudan avausmaksuun!

Yhteistyössä:
Novelle, Clear Channel, Helen
Järjestelyt:
Vanaja Events, Tiketti

Osta lippuSiirry tapahtumaan Facebookissa